Rosebud haastoi listaamaan asioita, joiden tekemisessä on vetkutellut. Haasteesta on kulunut jo jonkin aikaa. Asiaankuuluvalla hitaudella vastaan vasta nyt.

Ostin pesukoneen postimyynnistä muistaakseni joskus alkukeväästä. Maksoin sen heti käteisellä, mutta jonkin ajan kuluttua sain omituisen ylimääräisen laskun. Käsittääkseni olen maksanut koneen jo kokonaisuudessaan enkä ymmärrä laskun tarkoitusta. Koska eräpäivä on vasta ensi vuonna, en ole saanut aikaiseksi soittaa ja kysyä, mistä kummasta on kyse.

Useat eri vaatekappaleet odottavat kaapissani korjausta. Monet jopa useita vuosia. En ole viitsinyt ottaa ompelukonetta esille.

Olin viime kesän töissä Ranskassa. Työnantajani piti korvata matkakulut. Lähetinkin korvaushakemuksen melko pian kotimaahan saapumisen jälkeen, mutta ilmeisesti hakemuksesta jäi uupumaan jokin oleellisen tärkeä paperi. Niinpä rahoja ei ole kuulunut. En ole jaksanut yrittää korjata asiaa, vaikka rahapula on melkoinen.

Kolme täyttä kassillista lehtiä odottaa pääsyä paperinkeräykseen. Samoin jo muutenkin ahtaaseen asuntooni on jäänyt pyörimään aikamoinen määrä tyhjiä pulloja. Veikkaisin että noin kahden tai kolmen vuoden ajalta. Ajan pituuteen nähden niitä on onneksi aika vähän.

Ihmeen vähän näitä lykättyjä asioita tuli mieleen. Varmasti niitä on enemmän. En olen mielestäni kovin hyvä monessakaan asiassa, mutta lykkäämisessä olen mestari.