Tänään voisin taas kirjoittaa useastakin eri aiheesta. Voisin kirjoittaa ennen näkemättömästä fyysisestä väsymyksestä tai vastuun pakenemisesta. Voisin jatkaa eilistä teemaa ja kirjoittaa ystävyydestä, oivalluksista, syvästä sielujen välisestä yhteydestä ja erilaisten kommunikaatiotapojen välttämättömyyden vaikeudesta. Voisin myös kirjoittaa vanhenemisesta, näin runsasta viikkoa ennen syntymäpäivääni.

Ja voittaja on. Sinne ystävyyden puolelle se taitaa jälleen kallistua. Asiasta on vielä liian paljon sanomista, jotta voisin siirtyä uusiin aiheisiin.

Sain hienoimman oivallukseni pitkästä aikaa, kun pohdin edellispäivänä puhjennutta ja lauennutta kriisitilannetta, joka innoitti minut kirjoittamaan edellisen postauksenikin. Oivalsin, että olemme yhdessä ystäväni kanssa käsitelleet hänen tragediaansa koko ystävyytemme ajan. Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Viettämällä paljon aikaa yhdessä, puhumalla arkipäiväisistä asioista, puhumalla minun tragediastani, jossa on paljon yhtymäkohtia hänen tragediaansa, nauramalla yhdessä, viettämällä rikasta elämää, tutustumalla toisiimme, tutustumalla itseemme.

Asioista ei vain ole puhuttu niiden oikeilla nimillä. Ei ole ollut sen aika. Mutta jotenkin, kun hän vihdoin kertoi asiasta avoimesti, se ei yllättänyt juurikaan. Oli kuin olisin aina tiennyt. Syvämmällä sisimmässäni. Eikä edes kovin lähellä pohjaa. Oli hyvin luonnollista puhua. Oli vaikea uskoa, että asiasta ei olisi jo puhuttu. Nyt ei ollut enää edes niin suurta tarvetta puhua, nyt vihdoinkin, kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Kaikki oli jo sanottu niin monta kertaa aiemmin. Koska olen oppinut tuntemaan ystäväni mielenliikkeitä melko hyvin, koska tunnen hänet, olen tuntenut myös hänen taustansa. Vaistomaisesti.

Eräs toinen ystäväni teki yksinkertaisen hienon havainnon kommunikaatiotapojen erilaisuudesta: jos kaikki käyttäytyisivät samalla tavalla, kannattaisivat esimerkiksi avointa viestintää, tarkoittaisi se sitä, että kaikkien ihmisten tulisi olla samanlaisia. Se taas olisi äärimmäisen tylsää. Ystävien merkitys katoaisi. Ihminen olisi täysin itseriittoinen. Kuinka moni voi kuvitella elävänsä täysin yksinäistä elämää tai elämää itsensä kloonien ympäröimänä. Kuinka moni voi kuvitella elämää ilman ystäviä. Ystävät tekevät elämästä rikkaamman, mielenkiintoisemman, vivahteikkaamaan, monimutkaisemman, täydellisemmän. Ystävät auttavat tulemaan siksi, joka on.