Mihin tämä maailma onkaan menossa? Mihin minä olen menossa? Jouduin tänään googlettamaan J.V.Snellmanin! Olen häpeäksi maalleni. Laitoksestani puhumattakaan.

En ole tosin koskaan väittänytkään, että yleissivistykseni olisi kovin korkealla tasolla. Yritän paremman puutteessa briljeerata sillä, että tunnustan reilusti tietämättömyyteni. Tiedän, etten tiedä. Olen liian käpertynyt oman sisäisen maailmani tutkailemiseen, että aikani ja energiani riittäisi ulkomaailman ihmettelemiseen. Yritystä ehkä on, koska olen kuitenkin perusluonteeltani aika utelias ja kiinnostunut erilaisista asioista. Valitettavasti kärsimättömyyteni ja huonomuistisuuteni usein vesittävät yritykseni. 

Olen yrittänyt sivistää itseäni myös kotimaisen kirjallisuuden rintamalla. Sillä alueella tietoni ovat olemattoman mitättömät, jos ne mitättömät ovat muillakin alueilla. Omaa pientä empiiristä tutkimusta tehdessäni törmäsin Pentti Holapan nimeen. Olen ehkä joskus saattanut vahingossa kuulla hänestä, mutta sitä en taatusti tiennyt, että hän on julkihomo. Luulin, että Jari Sillanpää oli suunnilleen ensimmäinen. Vieläkin sykähdyttävämpi oli tieto siitä, että tämä julkihomo toimi ministerinä jo 70-luvulla. Ehkä tämä ei ole uutinen kenellekään muulle. Luultavasti ei, mutta minulle oli, ja  minun uskoni tähän maahan palasi ainakin hetkellisesti.

Myönnän, olen vähän naiivi...