Tavara tekee onnelliseksi. Olen ollut viime aikoina voittopuolisesti alakuloinen. Toisinaan hyvin iloinen ja pirteäkin, mutta enimmäkseen en. Kevät (joku voisi kysyä, että jaa niin mikä kevät) ei tee tilannetta helpommaksi. Minä nimittäin lukeudun ihmisiin, jotka kärsivät ennemminkin kevät- kuin syysmasennuksesta. Ärsyttää, kun kaikkien oletetaan olevan iloisia ja aikaansaavia. Luultavasti masennun ihan vain piruuttani. Tavaran haaliminen helpottaa tilapäisesti tyhjyyden tunnetta. Ei kovin kehittynyt terapiamenetelmä mutta tehokas. Valheellinen onnentunne voi joskus jäädä pidemmäksikin aikaa. En ole ylpeä tästä, mutta tavaroistani olen.

Olen uusi onnellinen pesukoneenomistaja. Ette osaa arvatakaan, kuinka hyvältä tuntui saada puhtaat pyykit ensimmäistä kertaa ulos omasta pesukoneestaan. Takana ovat aikani pesutuvan ei-niin-ahkerana-ja-tyytyväisenä käyttäjänä. En osaa oikein selittää sitä tunnetta. Tunnen itseni nyt jotenkin itsenäisemmäksi. Mielestäni olen aika hyvin onnistunut huijaamaan kaikkia (myös ja ennen kaikkea itseäni) pitämään itseäni itsenäisenä ihmisenä, jo monen vuoden ajan. Pesukone poisti kaikki loputkin epäilyt.

Uudesta kattolampustani olen iloinen lähinnä esteettisistä syistä. Se sopii täydellisesti sisustukseeni. Tuntui hienolta saada se vihdoinkin paikalleen. Luultavasti uusi lamppu myös pelasti henkeni, mutta ei siitä sen enempää... Kaiken kaikkiaan tunnen oloni sitä paremmaksi, mitä valmiimmaksi kotini tulee. Kun koti on järjestyksessä, mielikin lepää.

Vararikon uhallakin menin ja ostin viimeisillä opintotuestani jäljellä olevilla rahoillani (ja kyllä, tämän kuun opintotuki tuli vasta viime viikolla) pari kasvia asuntoani piristämään. Piti saada jotain elämää ympärille, jotta voisin hetken päästä todeta tappaneeni senkin vähän. Olen yleensä hyvin järkevä.