Minulla on käsittämättömän hötöt aivot. Häpeän niiden puolesta, ja vähän itsenikin, ne kun liittyvät erottomattomasti yhteen;).

Olin tänään elokuvissa ystäväni kanssa. Katsoimme ranskalaisen Kun sydän lakkaa lyömästä (De battre mon coeur s'est arrêté). Hän on hehkuttanut kuvaa vaikka miten pitkään, mutta minulta on jotenkin silti mennyt ohi sellainen pieni yksityiskohta, että hän on nähnyt kyseisen elokuvan aiemminkin. Olin ymmärtänyt ihan täysin väärin. Asia tuli vahingossa ilmi, ja ystäväni oli tietysti hyvin hämmästynyt ja loukkaantunut, etten ollut kuunnellut häntä sitä vertaa. Hämmästynyt olin minäkin. Olin niin varma. Ja miten minä sitten reagoin? Myönsinkö vilpittömästi pahoitellen, etten ollut kuunnellut? No en. Asetuin aikuismaisesti puolustuskannalle, ja melkein syytin ystävääni siitä, että hän ei ollut selittänyt asiaa niin, että minäkin ymmärtäisin! Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta, kun meille käy näin. Olen aina vaan yhtä huono kuuntelija. Aina kommunikaatioon tulee samanlainen katkos, aina me reagoimme siihen molemmat omilla totutuilla ja mihinkään johtamattomilla tavoillamme. Aina juttu jää samalla tavalla selvittämättä. Miten virheistään voikin olla niin vaikea ottaa opikseen?

Oli muuten hyvä elokuva. Käykää ihmeessä katsomassa. Pääosan esittäjä Romain Duris on ihan mahtava. Uskomatonta eläytymistä. Tunteet välittyivät harvinaisen hyvin jokaisesta eleestä ja ilmeestä. Olen yleensä todella huono arvioimaan, kuka näyttelee hyvin ja kuka ei. Minusta kaikki näyttää ihan yhtä hyviltä valkokankaalla. Romain Duris on ensimmäinen näyttelijä, joka teki minuun syvän vaikutuksen roolityöllään.