En ole koskaan käsittänyt, mitä ihmiset saavat ylenpalttisesta juomisesta ja baareilusta. Sellainen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Lähinnä olen voivotellut ihmisten ja sitä myötä maailman rappiotilaa, koska onhan se huolestuttavaa, että miljoonat nykyiset ja tulevat päättäjät, ammatinharjoittajat, isät ja äidit haluavat ehdoin tahdoin sekoittaa päänsä, nolata itsensä ja kärsiä seurauksista seuraavana päivänä ja ehkä vielä senkin jälkeen. Aikuiset ihmiset.

Kaikista huolestuttavinta ja käsittämättömintä on, että entinen vannoutunut alkoholin vastustaja on luisunut samaan typeryyteen. En edelleenkään ymmärrä, mitä järkeä juomisessa on.

Enää en voi vedota omaan erinomaiseen erilaisuuteeni. Olen laskeutunut maan pinnalle. Aikuinen ihminen?