Suomen kielessä on mielettömän paljon sanoja, joista ei ole ikinä kuullutkaan, joiden merkitystä ei tiedä tai joiden tarkka merkitys on enemmän tai vähemmän jäänyt hämärän peittoon. Enkä siis tarkoita pelkästään vanhoja sanoja, jotka ovat jääneet käytöstä, koska niiden tarkoitteet ovat kadonneet teknistyneestä Suomesta. Ehkä kuitenkin suurin osa niistä sanoista, joista ei ole koskaan kuullut, on juuri noita vanhaan elinkeinorakenteeseen liittyviä sanoja. Loput kuuluvat passiiviseen sanavarastoon muista syistä, yleissivistyksen puutteesta tai oman tietämyksen kapea-alaisuudesta. Tänään kuulin ensimmäisen kerran sanan kirjaltaja. Sana jäi vaivaamaan, kun en heti saanut selville sen tarkkaa merkitystä. Kotona otin jokamiehen ja -naisen yleissanakirjan Internetin hyötykäyttöön. Sieltähän selvisi, että kirjaltajat ovat kirjatyöntekijöitä eli esimerkiksi taittajia, latojia, painajia, sitojia, telekirjoittajia, ilmoitusvalmistajia ja ilmoitusasemoijia. Ehkä en ole aivan selvillä telekirjoittajien, latojien ja ilmoitusasemoijienkaan tarkoista toimenkuvista. Tästähän on vaarassa seurata loputon ketjureaktio. Miten voisi ikinä oppia kunnolla vieraan kielen, kun omassakin kielessä on niin paljon tutkimattomia alueita? Ainakin minun aktiiviseen sanavarastooni kuuluvat suomen kielen sanat ovat aivan liian vähälukuisia ja tavallisia. Kieltä pitäisi käyttää paljon monipuolisemmin ja värikkäämmin, kun kielemme kerran antaa siihen loistavat valmiudet.