Olisi vain pitänyt kirjoittaa blogiin eilen, kun vielä oli suht positiivinen mieli. Ei mukamas ollut tarpeeksi aikaa eikä energiaa. Nyt on melko huono fiilis, ja kas, kummasti sitä etsiytyy koneelle ja löytää itsensä purkamasta mieltään viimeisillä energianrippeillään. Tästä blogista on tulossa ihan liian negatiivissävytteinen. Mietin, heijasteleeko se todellisuutta vai sattuuko tänne vain valikoitumaan negatiivisimmat mietteeni. Luultavasti molemmissa vaihtoehdoissa on totta toinen puoli.

Joskus ei vain jaksa. Tänään en jaksa. Olla yksin. Olla seurassa. Olla ystävä. Ajatella. Tehdä mitään. Tänään olen yliherkkä kaikille ärsykkeille. Inhoan olla kotona, koska täällä on liikaa tavaraa ja liian suuressa epäjärjestyksessä. Inhoan olla ulkona, koska siellä on liikaa ääniä ja vieraita ihmisiä. Kaipaan täydellistä lepoa ja rauhaa. Erämaan hiljaisuutta. Lasikopperon eristyneisyyttä.

Toisaalta en jaksaisi missään nimessä olla yksin. Pelkään, että se johtaa taas liialliseen ajatteluun. Olen tällä hetkellä itkuherkkä. Kyllästyttää itkeä, kun siitä ei ole mitään hyötyä. Ei siitä tule enää edes hyvä olo.