Syysremontti on antanut jälleen syyn harkita liikunnallisen harrastuksen aloittamista. Valinnanvaraa on liikaa. En yhtään tiedä, mitä haluaisin harrastaa. No, oikeastaan en mitään, mutta järki sanoo, että voisi olla hyvä idea panostaa fyysiseen kuntoon nyt, kun ruumis vielä on siedettävässä kunnossa. Kynnys liikunnan harrastamiseen on kohonnut vuosien varrella uskomattoman korkeaksi. Liikunnallisuus ei ole osa identiteettiäni. Koulun liikuntatunteja syytän minäkin paremman puutteessa. Murtuisikohan identiteettini, jos nyt aloittaisin uuden liikunnallisen elämän.

Useimpien liikunnallisten harrastusten kalleus on tähän asti riittänyt kumoamaan liikunnan mahdolliset positiiviset vaikutukset. Minullahan on tunnetusti kallis maku ja vähän rahaa. Kaikki liikunta, mikä vähänkään voisi kiinnostaa, on tähtitieteellisesti hinnoiteltu. Mietin silti, pitäisikö minun toteuttaa pitkäaikainen haaveeni ja mennä steppikurssille. Olen siitä asti halunnut oppia steppaamaan, kun näin joskus alle 10-vuotiaana ekan kerran Laulavavat sadepisarat ja Gene Kellyn hienot steppauskohtaukset.   Tuo elokuvakokemus oli samalla myös avaus musikaali-innostukselleni. Harmi että koordinaatiokykyni on huonoudessaan aivan omaa luokkaansa. Kärsivällisyyteni ja fyysinen kestävyyteni on myös aika onnetonta.

Käveleminen ei maksa mitään. Se on muutenkin minulle luontevin tapa edetä paikasta toiseen, koska en omista polkupyörää enkä ole katsonut tarpeelliseksi hankkia ajokorttia. Pitäisi heittää bussikortti roskikseen ja aktivoida kävelyharrastus. Sen voisi pienellä vaivalla myös muokata hyötyliikunnasta kuntoliikunnaksi, kun alkaisi tehdä ylimääräisiä kävelylenkkejä, joiden tarkoituksena olisi sykkeen nostaminen ennemmin kuin se, että pääsee paikasta A paikkaan B. Joskus ne tosin ovat yksi ja sama asia, kun aina ennen niin täsmällisestä ihmisestä on tullut myöhästelijä ja asiat viime tinkaan jättävä. Hengen ravinnonkin saisi yhdistettyä liikuntaan sillä, että ajoittaisi lenkit myöhäiseen iltaan. En nimittäin tiedä mitään niin rauhoittavaa ja kaunista kuin yöllisen kaupunkimaiseman. Siis edellyttäen, että lähitienoilla ei ole pelottavia raiskaajakandidaatteja ja örveltäjiä. Ja milläs minä sen aion taata... Kyllä on vaikeaa tämä elämä. Niin kuin viisas ja joskus niin rasittava äitini sanoisi, "sellaista se elämä on".