Jäin miettimään paria kielijuttua. Ensinnäkin minua alkoi ärsyttää adjektiivi persoonallinen silloin, kun sitä käytetään kuvaamaan ihmistä. Eihän sana sisällä minkäänlaista informaatiota ja on lisäksi ihmistä väheksyvä. Kaikki ihmisethän ovat persoonallisia, se erottaa heidät kaikista muista yksilöistä. Jos ihmiset eivät olisi persoonallisia, he olisivat toistensa klooneja. Jo sana persoonallinen on johdos sanasta persoona, joka tarkoittaa henkilöä, ihmistä. Yritän muistaa tämän ja ainakin itse välttää kyseisen sanan käyttöä.

Toiseksi kuuntelin ruokatunnilla alle kaksikymppisten miespuolisten työkavereideni keskustelua. Se oli hieman hämmentävää mutta erittäin mielenkiintoista. Samat ihmiset puhuvat täysin asiallisesti ja vaikuttavat kypsiltä ihmisiltä, kun teemme töitä yhdessä. Heidän keskinäinen kielenkäyttönsä on jotain aivan muuta. V-alkuinen voimasana on ainakin varsin ahkerassa käytössä, tehostamassa viestiä ja mitä ilmeisemmin korostamassa yhteenkuuluvuutta ja vapaamuotoista tilannetta. Ei tämä sinänsä ole mitenkään yllättävä tieto. Yksilön kieli vaihtelee tilanteesta riippuen. Kielellä on sosiaalinen funktio. Vaihtelua on silti jännä päästä seuraamaan vierestä. Tuonikäisillä kielimuotojen eron näkee vielä niin selvästi, ja harvemmin tämänikäisellä naispuolisella fennistillä on tilaisuus päästä keskelle tämänkaltaista autenttista keskustelutilannetta. Herkullista.