Huoh. Kaunis ilma eikä minulla ole muuta elämää kuin työ, joka vie kohtuuttoman ison osan ajastani ollakseen työtä, joka ei kiinnosta minua pätkääkään ja joka ei todellakaan vastaa koulutustani. Ärsyttää, mutta samalla on alistunut olo; tätä se on taas, minun kohtalonani on nähtävästi työntäyteiset kesät epäinhimillisine työaikoineen. Kaikki vähäinen vapaa-aika menee nukkumiseen. Jos panostan enemmän vapaa-aikaan, se tarkoittaa yöunien nipistämistä, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että luultavasti nukahdan töihin. Jos jollain konstilla saan tasapainotettua unen ja vapaa-ajan tarpeeni niin, että minulla oikeasti olisi pari tuntia aikaa tehdä jotain hauskaa, se luultavasti jää tekemättä, koska kenelläkään muulla ei ole vapaata samaan aikaan ja yksin ei viitsi tehdä mitään. Aika on todella kallista. Minulla on melkein minuuttiaikataulu. Joudun miettimään todella tarkkaan, miten vähäisen vapaa-aikani käytän. Jos laitan ruokaa ja intoudun vieläpä siivoamaankin, saan heittää hyvästit bloggailulle ja ystävien tapaamiselle.

Ehkä tämä tästä taas iloksi muuttuu. Yritän tsempata itseäni. Juuri nyt ei näytä kovin valoisalta. Ja olen jälleen rikkinäinen levy.