Että ihminen voikin olla herkkähipiäinen. Älähdin eilen mukavalle, pahaa aavistamattomalle työkaverille, kun raukka meni väärällä hetkellä minua hyvää hyvyyttään neuvomaan. Älysin sentään pyytää anteeksi. Yleensä anteeksi pyytäminen ottaa pahasti luonnon päälle. Sen verran ylpeä olen. Tällä kertaa ei tehnyt edes tiukkaa. Vika oli yksin minun. En yksinkertaisesti voi sietää sitä, että joku luulee tietävänsä asiat paremmin kuin minä. Minä olen varannut sen yksinoikeuden itselleni. Erityisen ärsyttävää se on silloin, kun oikeasti osaan ja tiedän kyseisen asian. Mutta eihän toinen sitä voi tietää. Silti vedän herneen syvälle nenääni.

Niinhän se menee, että muissa ihmisissä ärsyttää eniten ne piirteet, joiden kanssa ei itse omassa persoonassaan ole sinut.

Tai kyllähän minä olisin, mutta kun ne muut... Erilaisissa yhteisöissä tässä kuitenkin on elettävä.