Nyt...minun...pitää...päästä...nukkumaan...

Menen nukkumaan puoli kymmeneltä, herään kahdeksalta. Menen nukkumaan kahdeltatoista, herään viideltä. Ei mitään logiikkaa. Edellisyönä olin nukkunut viisi tuntia, koska minun oli pakko herätä aikaisin tekemään liian pitkään lykkäämiäni asioita. Silmäni pysyivät auki pari tuntia, sitten tuli nukkumatti. Iltapäivään mennessä en edelleenkään ollut saanut mitään aikaiseksi. Silmäluomet painoivat kuten olivat painaneet jo niin kauan, etten enää muusta tiennytkään. Pian minun oli luovutettava ja mentävä päiväunille keräämään voimia. Päiväunet venahtivat ja iltä vaihtui yöksi. Aamulla oli taas herättävä aikaisin velvollisuuksiin.

Ja kierre jatkuu. En muista ikinä olleeni fyysisesti näin väsynyt. Elimistö sanoo itsensä pian lopullisesti irti toimimattomasta työsuhteesta. Silmistä sen huomaa. Joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani, että saan pidettyä silmäni auki, jokin näkymätön voima painaa luomiini jatkuvasti kovalla paineella. Kohtuullisen epämiellytävä tunne.