En yleensä törmää erikoisiin tilanteisiin tai ihmisiin. Ehkä kävelen silmät kiinni, mutta yleensä elämä ympärilläni näyttää aika tavalliselta. Erikoisista sattumuksista kyllä kuulee tarinoita, mutta ne eivät koskaan satu omalle kohdalle. Tänään niitä sattui peräti kaksi.

Käväisin tänään ostoksilla eräässä pienehkössä erikoisliikkeessä. Henkilökunnan jäseniä oli muutamia ja asiakkaitakin enemmän kuin yksi tai kaksi. Asioin myyjän kanssa kaikessa rauhassa, kun varashälytin alkoi soida. Kaikki reagoivat siihen huomattavalla viiveellä. Kukaan ei liikuttanut eväänsäkään. Hyvä jos ääntä edes hätkähdettiin. Pikku hiljaa ihmiset alkoivat pohtia, josko ihan oikea varkaus olisi saattanut tapahtua. Hissuksiin siinä pohdittiin, mahtaisiko jotain puuttua. Kurkattiin ulos, mutta todettiin sen olevan liian myöhäistä. Mahdollinen varas olisi jo kaukana. Rauhallinen myyjä soitti poliisille kuin se olisi jokapäiväinen toimitus. Samalla hän hymyili minulle ja hoidimme asiointini loppuun. Minä lähdin pois hieman ihmeissäni.

Eikö mikään enää hetkauta meitä. Eikö mikään saa toimimaan. Onko varashälyttimet menettäneet merkityksensä, kun ihmiset ovat tottuneet vääriin hälytyksiin. Eihän hälytin koskaan soi syystä. Mikä meitä vaivaa.

 

Toinenkin sattumus liittyy kaupassa asiointiin. Olin ystäväni kanssa kaupassa valitsemassa hänelle hiusväriä. Kun ystäväni oli tehnyt ostopäätöksen ja mennyt kassalle maksamaan väripakettia, ajattelin, että se on siinä. Pääsisimme vihdoinkin kotiin. Väärin. Pirtsakka myyjä suosittelikin paketin nähdessään ystävääni harkitsemaan uudelleen. Väri ei kyllä yhtään sovi sinulle... Oikeastaan sinun ei pitäisi värjätä hiuksia ollenkaan... Tummat hiukset kärsivät tällaisesta ja sellaisesta väristä... Juurikasvua... Paha paha... Minullakin... Siskollanikin... Sen sijaan suosittelisin tätä... Tai tätä... Ai että mikä olisi paras... No kyllä se tämä on... Ehdottomasti... Pälä pälä pälä pälä. Ystäväni lähti kaupasta loppujen lopuksi monta euroa halvemman väripaketin kanssa. Hymyssä suin. Siinä oli ihminen löytänyt kutsumusammattinsa. Epäilen, että kovin tuottava myyjä hän ei ole. Kulutti puoli tuntia yhteen asiakkaaseen ja sai tämän ostamaan suunnilleen kaupan halvimman tuotteen.